Runouden rajoilla -festivaalin alustava ohjelma julkaistiin eilen. Kahtena aiempana vuonna festivaalia seuranneet huomaavat heti, että kattaus on supistunut: aiemmin nelipäiväisenä järjestetty festivaali on kutistunut kaksipäiväiseksi.
Viime vuonna festivaalin ohjelmassa oli kymmenen eri tilaisuutta, mutta tänä vuonna toistaiseksi vain neljä. Syy on sama kuin kaikilla muillakin tapahtumajärjestäjillä: koronavirus.
Perjantai on ollut aikaisempina vuosina eniten yleisöä tavoittanut festivaalipäivä, kun Valojen yö on saanut haminalaiset runsain joukoin liikkeelle. Perjantaisin ohjelmaa on ollut sekä ulkona että eri sisätiloissa. Tänä vuonna ohjelmaa on vähemmän ja pääpaino on ulko-ohjelmalla, sillä SARS-CoV-2-viruksen tartuntariskin sanotaan olevan huomattavasti suurempi sisä- kuin ulkotiloissa.
Lauantain päätapahtumana on ollut Jamilahden opistolla järjestetty runoseminaari, jonka teemana on tänä vuonna käännösrunous. Olemme saaneet alustajiksi kolme meritoitunutta runouden suomentajaa. He ovat Antti Nylén, Alice Martin ja Katriina Ranne. Alustajia haastavat kommentoijat Mayu Saaritsa, Kristian Blomberg ja Aya Chalabee.
Seminaarissa on edellisinä vuosina käyty kiehtovia ja joskus kiihkeitäkin keskusteluja alustajien, kommentoijien ja yleisön välillä. Tällä kertaa yleisön pääsyä paikalle ei vielä voida taata, vaan asia päätetään vasta syyskuussa Suomea ja erityisesti Kymenlaaksoa koskevien virallisten koronasuositusten pohjalta.
Seminaari järjestetään ja suoratoistetaan nettiin joka tapauksessa, joten yleisö voi seurata seminaarikeskustelua ja ottaa osaa kommentoimalla lähetystä, vaikka paikan päälle ei pääsisikään.
Aiempina vuosina lauantaisin järjestetty tiivistunnelmainen Hallinkulman runoklubi jää tällä kertaa valitettavasti pois ohjelmasta. Toivottavasti perinne jatkuu vuonna -21.
Joissakin ennakkotiedoissa mainittu Tuukka Sandströmin ja Varpu Erosen tilateos Kuutarhurin äänirunoja lapsille Pormestarin talon puutarhassa siirtyy myös ensi vuoteen, sillä koronatilanteen vuoksi Pormestarin talon puutarhan valotaidetapahtumaa ei tämän vuoden Valojen yössä nähdä.