Siirry sisältöön

Viimevuotisen Runouden rajoilla -festivaalin teemana oli lastenrunous, mutta ei tänäkään vuonna lapsia ole unohdettu. Kuukernuppi on pääasiassa 3–6-vuotiaille suunnattu koko perheen esitys, joka sisältää loruja ja lauluja, joihin yleisökin pääsee mukaan. Soittimina ovat mm. kanteleet, haitari ja jouhikko sekä rumpu. Muusikkoina Minna Raskinen ja Päivi Pulkkinen.

Perjantaina kello 17.00–17.30 Tanelinkulmassa Raatihuoneentorin laidalla.

Totuttuun tapaan Runouden rajoilla tarjoaa ulkoilmaohjelmaa Haminan kaksipäiväisessä tai oikeastaan kaksiöisessä Valojen yössä 15.–16. syyskuuta.

Perjantai-iltana Haminan kaduilla voi kohdata näyttämötaiteilija Henry Räsäsen, joka esittää klassikkorunojen mieshahmoja, kuten Leinon Helkavirsien Tummaa, Räikkö räähkää ja Ylermiä, Runebergin Sotilaspoikaa ja P. Mustapään läkkiseppä Lindbladia. Millaisia miehiä he olivat?

Perjantaina sekä kello 19 että 21.30 Ankkalammen lavalla Tomi Pekkolan liidaama mainio freejazz-poppoo Ostinato ottaa mittaa runoilijoista. Taidokkaiden muusikoiden ja runoilijoiden kohtaaminen nähdään Valojen yössä jo kolmatta kertaa, ja joka vuonna konsepti on tarjonnut kiehtovaa ja yllätyksellistä korvanruokaa. Tätä ei kannata missata! Ensimmäisessä puolituntisessa bändin kanssa esiintyvät runoilijat Susi Nousiainen, Hanna Storm ja Aino-Kaisa Koistinen, jälkimmäisissä Sirpa Kyyrönen ja Ilkka Tahvanainen. (Haminan runoyhdistys toivottaa erikoisonnittelut vastikään Einari Vuorela -palkinnon saaneelle Sirpalle!)

Perjantaina kello 19.30 Hamina Bastionin musalavalla nähdään runoilija Satu Erran ja kansanmuusikko Emmi Kujanpään yhteisesitys Valui vartta valkeata, joka tutkii epävarmuutta 2020-luvun ihmisen kipupisteenä ja kysyy, voisiko olla vapauttavaa kohdata epävarmoina – voisiko olla parempi ihmetellä kuin julistaa.

Lauantaina kello 19.30 Hamina Bastionin musalavalla laulullinen folk-punk-radikaalis-akustis-henkinen orkesteri Pillumination Konserni & Karnevaali soittaa omaa ja lainattua tuotantoa Pia Puun sanoituksin. Soittimina ovat kitaran ja basson lisäksi klarinetti, haitari ja cajon-rumpu.

Vuoden 2023 Runouden rajoilla -festivaalin avaa tutkija Moona Kinnusen luento ”Mies, nainen, ihminen – Jeesuksen ruumiillisuudesta sukupuolentutkimuksen näkökulmasta”. Ajankohta on torstai 14.9. klo 18, paikka Simeon-talo, Pikkuympyräkatu 34. Järjestäjänä on Haminan seurakunta.

Moona Kinnunen tutkii Jeesuksen ruumiillisuutta Johanneksen evankeliumissa poikkitieteellisesti eksegetiikan ja sukupuolentutkimuksen menetelmillä. Luennon jälkeen on keskustelua.

Tilaisuus on maksuton. Vapaaehtoinen kahviraha Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi.

Tervetuloa mukaan!

Haminan runoyhdistyksen puolesta

Tuukka Sandström
sihteeri