Tunnelmia 2020

Kolmas Runouden rajoilla -festivaali on saatu onnellisesti päätökseen. Kiitoksia esiintyjille ja yleisölle! Suurkiitos myös järjestelyihin osallistuneille. Festivaalin järjesti Haminan runoyhdistys yhteistyössä Haminan kaupungin ja Haminan seurakunnan kanssa. Rahoittaja oli Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahasto.

Alla muutamia kuvia. Kuvaaja on Tarja Autio lukuun ottamatta kuvaa lauantain seminaarista (kyseessä on kuvakaappaus seminaarin videotallenteelta).

Perjantai 11.9.

Perjantain aloitti Runouden rajoilla open mic, jonka juonsivat Aika Huusko ja Juho Kuusi.

Eero Ojala riemastutti lapsia Äkkivääriä flamingon sääriä -esityksellä, joka perustuu Laura Ruohosen runoihin.

Inari Porkan runojukeboksista sai toivoa runonlausuntaa.

Illan päättivät Maiju Pohjolan esikoisrunoteoksen Lautuma julkkarit. Runoilijaa haastatteli kustantaja Vesa Tompuri.

Lauantai 12.9.

Kuten aina Runouden rajoilla -festivaalilla, lauantaina kokoonnuttiin Poitsilan kartanoon puhumaan runoudesta häpeämättömän syvällisiä. Tänä vuonna seminaarin teemana oli käännösrunous otsikolla ”Runo kääntää maailmaa”. Uutta oli se, että seminaari suoratoistettiin Haminan runoyhdistyksen YouTube-kanavan kautta.

Seminaarissa alustivat Antti Nylén, Alice Martin ja Katriina Ranne. Kommentoijina olivat Mayu Saaritsa, Kristian Blomberg ja Tommi Parkko. Tilaisuuden juonsi tuttuun tapaan Annukka Järvi. Yleisö otti aktiivisesti osaa keskusteluun paitsi salissa myös YouTuben kautta. Kuvassa Alice Martin, Annukka Järvi ja Kristian Blomberg.

Sunnuntai 13.9.

Festivaalin päätti Liisa Seppäsen luento ”R. S. Thomas – Jumalan poissaolon runoilija”. Järjestäjänä oli Haminan seurakunta. Kuvassa R. S. Thomas -suomentajat Jukka Airio ja Liisa Seppänen.