Siirry sisältöön

Pauli Annala on teologian tohtori ja dosentti, jolla on takanaan yli kolmikymmenvuotinen yliopistoura. Annala tunnetaan dogmatiikan tutkijana ja mystiikan teologian tuntijana, jolla on elämänmittainen suhde Franciscus Assisilaisen ajatteluun.  

 

Varpu Eronen ja Tuukka Sandström asuvat vanhalla maatilalla Haminan Reitkallissa. Tuukka on kirjoittanut ja Varpu kuvittanut lastenrunokirjan Kuutarhuri (Avain 2020) sekä lastenromaanin Rontti-kissan kummallinen kesä (Avain 2021). 10.–11.9. Pormestarintalon Valopuistossa esillä oleva Ötököitä yössä on tehty erityisesti tämän vuoden Runouden rajoilla -tapahtumaa varten. Teos on Tuukan äänittämä ja Varpun valaisema.  

 

Kuva Ulla-Maija Lähteenmäki.

Anja Erämaja (s. 1963) asuu Helsingissä ja on kotoisin Merimaskusta, Naantalin saaristosta. Hänen viides runoteoksensa Olen nyt täällä metsässä ilmestyi elokuussa 2021. Erämaja on kirjoittanut myös proosaa ja lastenkirjoja. Hän on opiskellut Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen laitoksella ja tehnyt musiikkia eri kokoonpanoissa, mm. äänikirjalevyn Kuuluuko tämä teille yhdessä säveltäjä Petra Lampisen kanssa.

 

 

Tiina Hallikainen kuva Miikka Laihinen.

Tiina Hallikainen (s. 1983) on esikoisrunoilija, jonka teos Muistiinpuut (Basam Books) ilmestyy syksyllä 2021. Tähänastisen työuransa hän on tehnyt teologina. Lisäksi hän on valmistunut yleisestä kirjallisuustieteestä sivuaineinaan luova kirjoittaminen, suomen kieli ja mediatutkimus. Hallikainen on kotoisin Pohjois-Savosta ja on asunut jo pitkään Varsinais-Suomessa.    

 

 

Reeta Holopainen työskentelee kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettavana Helsingin yliopistossa. Hän on erikoistunut ekokriittiseen kirjallisuudentutkimukseen ja runoudentutkimukseen ja tarkastelee valmisteilla olevassa väitöskirjassaan luonnon merkityksiä Eila Kivikk'ahon lyriikassa. Holopainen toimii myös runouskriitikkona.  

 

Kuva Sirpa Ryyppö.

Karoliina Lummaa on ekokriittisen kirjallisuudentutkimuksen dosentti, joka työskentelee tällä hetkellä Turun yliopiston ihmistieteellisessä tutkijakollegiumissa TIASissa sekä itsenäisessä BIOS-tutkimusyksikössä.  Lummaan erityisalaa ovat ympäristöongelmien ja luonnonvarojen ylikulutuksen kulttuuriset ulottuvuudet.    

 

 

Kuva Toni Amengual.

Reetta Pekkanen on Turussa asuva runoilija, joka on kirjoittanut runoteokset Pieniä kovia nuppuja (2014) ja Kärhi (2019) sekä vihkomuotoisen, menetelmällisistä runoista koostuvan kokoelman Salakuljetuksia (2021). Pekkanen on kotoisin Outokummusta, ja hän on opiskellut Tampereen yliopistossa suomen kieltä. Hän toimii Nuoren Voiman Liiton puheenjohtajana.    

 

 

Vesa Rantama on Nuori Voima -lehden toinen päätoimittaja ja kirjallisuuskriitikko. Hänen avustaa säännöllisesti Helsingin Sanomia ja kirjoittaa myös kansainvälisiin Nordisk Tidskrift ja Versopolis -julkaisuihin.    

 

 

Kuva Sami Sorasalmi.

Juha Rautiolta (s. 1980) on julkaistu useita runokokoelmia, joista viimeisin Trad. on julkaistu syyskuussa 2021. Rautio toimii monissa runouden verkostoissa, mm. luovan kirjoittamisen opettajana, Lahden runomaratonin taiteellisena johtajana sekä runousyhdistys Nihil Interitin puheenjohtajana.    

 

 

Kuva Jarkko Mikkonen.
Olli Sinivaara (s. 1980) on kotoisin Tampereelta ja asuu Helsingissä. Kalevi Jäntti -palkitun Sinivaaran esikoiskokoelma Hiililiekki ilmestyi vuonna 2005 ja kuudes kokoelma Puut elokuussa. Sinivaaran runoja on käännetty monille kielille, ja hän on myös itse suomentanut ranskalaista filosofiaa ja runoutta, erityisesti kulttuuriteoreetikko René Girardin tuotantoa.
 

 

 

Kuva Heini Lehväslaiho.

Miia Toivio on helsinkiläinen runoilija ja kirjoittamisen opettaja. Hän on työskennellyt monessa runouden alan yhteisössä, kuten Nihil Interitissä ja osuuskunta Poesiassa, jossa hän edelleen vaikuttaa. Hänen esikoisrunokokoelmansa Loistaen olet ilmestyi 2007 ja viimeisin kokoelma Sukupuutot 2019. Hän kirjoittaa myös esseitä ja työstää tällä hetkellä sekä esseeteosta että runokokoelmaa.

 

 

Ville Vanhala on pyhtääläinen toimittaja-kirjailija. Hän on kirjoittanut romaaneja ja runoteoksia, joista viimeisin, elokuussa ilmestynyt Pikku-Politska pesee jalkansa suihkulähteessä (Aviador 2021), on sadunomainen matka arjen pieniin yksityiskohtiin. Hän on kirjoittajana myös kahdessa valokuva-kertomusteoksessa: Maammetaulu (Docendo 2017) ja Murtuvan aallon harjalla (Docendo 2019).

Vuoden 2021 Runouden rajoilla -festivaalin teemana on luonto.

Torstai 9.9.
18.00–20.00 Reeta Holopainen: Laatokan rantamilta eläinten elintilan puolustajaksi. Runoilija Eila Kivikk’aho luonnon ja ympäristön kuvaajana.

Luennon jälkeen Helena Laitinen, Maarit-Tepponen Rämä, Leila Pakkanen ja Taina Sihvola esittävät  Kansanlaulun tapaan (Timotei), säv. Aulis Sallinen, san. Eila Kivikk'aho.

Haminan kirjaston Kasper-sali, Rautatienkatu 8.

Perjantai 10.9.
17.45–18.15 Anja Erämaja, Tiina Hallikainen ja Miia Toivio Raatihuoneen lavalla

20.00–20.30 Ville Vanhala, Reetta Pekkanen, Juha Rautio & The White Tarzans Ankkalammen lavalla
18.00–22.00 Tuukka Sandström ja Varpu Eronen: Ötököitä yössä.

Valaistu koko perheen nonstop-runokuunnelma Pormestarintalon Valopuiston tuijamajassa. Kesto noin viisi minuuttia.

Mannerheimintie 7.

17.00–22.00 Kustantajien kirjamyyntiteltta Fredrikinkadulla.

Suunnilleen Huovilan leipomon kohdalla, löydätte kyllä!

Lauantai 11.9.
10.30–16.30 Seminaari: Runous ja luonto ekokriisien aikakaudella

Poitsilan kartanon suuressa salissa keskustellaan koko päivä runouden ja luonnon muuttumisesta. Karoliina Lummaa, Reetta Pekkanen ja Miia Toivio alustavat, Olli Sinivaara, Tiina Hallikainen ja Vesa Rantama kommentoivat.

Alustukset kommenttipuheenvuoroineen kestävät noin tunnin, minkä jälkeen on aina puoli tuntia keskustelua, johon yleisö voi ottaa osaa.

Seminaari lähetettiin suoratoistona Youtubessa. Klikkaamalla alustusten otsikoita pääset katsomaan tallenteita.

Koronarajoitusten takia paikan päälle saapuvia katsojia pyydetään ilmoittautumaan ennakkoon osoitteeseen ptaussi (at) gmail.com.

10.30—12.00 Karoliina Lummaa: Suoraan kasvamisesta – puukansan tarina suomalaisessa runoudessa. Olli Sinivaara kommentoi.

12.00—13.00 lounas
13.00—14.30 Reetta Pekkanen: Pimeässä en ole neliraajainen – kirjoittaminen luontona, ei luonnosta. Tiina Hallikainen kommentoi.

14.30—15.00 kahvitauko
15.00—16.30 Miia Toivio: Miten puhutella häviävää? Runojen kirjoittamisesta kuudennen sukupuuttoaallon aikana. Vesa Rantama kommentoi.

Seminaari päättyy.

Tikkupolku 1, Hamina.

19.00–23.00 Tuukka Sandström ja Varpu Eronen: Ötököitä yössä.

Valaistu koko perheen nonstop-runokuunnelma Pormestarintalon Valopuiston tuijamajassa. Kesto noin viisi minuuttia.

Mannerheimintie 7.

Sunnuntai 12.9.
18.00–20.00 Runouden rajoilla -päätöstilaisuus Simeon-salissa

Pauli Annalan luento: Franciscus Assisilainen – köyhien ystävä, eläinten tuttava.

Anne Koivunen & co esittää runoja Pirjo Kotamäen teoksesta Villit linnut olkapäillä.

Illanvietto päättyy iltapalaan 19.30.

Simeon-talo, Pikkuympyräkatu 34.

 

Runouden rajoilla 2021 toteutetaan Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahaston ja Haminan kaupungin tuella. Pääjärjestäjänä on Haminan runoyhdistys. Sunnuntain tilaisuuden järjestää Haminan seurakunta yhteistyössä Haminan runoyhdistyksen kanssa.