Lastenlyriikka esillä runoseminaarissa ja laajemminkin Haminan Valojen yössä

Haminan Runouden rajoilla -festivaali järjestetään tänä vuonna 16.–18. syyskuuta. Teemana on lastenrunous. Festivaali koostuu asiantuntijaseminaarista ja kaupungin keskustaan levittäytyvästä, pääosin koko perheelle suunnatusta muusta ohjelmasta. Tarjolla on kaikkiaan 12 eri tapahtumaa.

Lisäksi ohjelmassa on kirjailijoiden kouluvierailuja.

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

Runoutta lapsille ja lapsuuden runous -seminaari on lauantaina Poitsilan kartanossa. Seminaari etsii vastauksia muun muassa sellaisiin kysymyksiin kuin millaista on lastenrunous juuri nyt, miten se on muuttunut viime vuosikymmeninä ja millainen rooli kuvituksella on lastenrunokirjoissa.

Pääesiintyjät ovat tutkija, kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen, kirjailija Hannele Huovi ja kuvittaja Jani Ikonen. Heidän puheenvuorojaan kommentoivat lyriikan teoriaa ja tutkimusta opettanut Maria Forss, sanataidekasvattaja, kirjailija Pia Krutsin ja kuvittaja, graafinen suunnittelija Camilla Pentti.

Jo perjantaina runofestivaali tarjoilee lukuisia tapahtumia osaksi Haminan Valojen yötä. Avajaisia vietetään Lebedeffin talossa. Siellä pääesiintyjinä ovat Hannele Huovi ja Soili Perkiö, jotka laulattavat ja leikittävät lapsia ja kertovat työstään. Susanna Apo-Syrjäsen johtama Kirviset-kuoro esittää Huovin ja Perkiön lauluja.

Illan mittaan eri puolilla kaupunkia on lisää runouteen liittyvää tarjontaa. Haminan runoyhdistyksen ja Haminan kulttuuri- ja viherpalvelujen valmistelema runopolku julkistetaan Trykininpuistossa Raatihuoneentorin kupeessa.

Iltaa valaisevat myös Eero Ojalan esitys Äkkivääriä flamingon sääriä, Ville Vanhalan ja Sini Saxin musiikki-runotuokio, Veera Miljan, Eeva Åkerbladin & Ostinato-bändin esitys ja Inari Porkan runojukeboxi.

Illan ohjelmaan kuuluu vielä runoilija Maiju Pohjolan uuden kirjan julkistus. Ettei yötä enää -runokokoelman on kustantanut Aviador.

Lauantain antia seminaarin lisäksi on Mirkka Auvisen vetämä Tunnelinnun runopaja. Tunnetaitokasvatukseen paneutuva rupeama on suunnattu 3-6-vuotiaille lapsille, jotka voivat osallistua siihen oman aikuisensa kanssa.

Niin ikään lauantain ohjelmassa on Ilkka Muurmanin ja Heli Kärjen Bussikuski Töötti ja rahastaja Söötti. Luvassa on musiikkimatka maailman ympäri.

Henni Kiri, Maaria Päivinen ja Maiju Pohjola esittävät runojaan.

Viimeisenä festivaalipäivänä sunnuntaina on tarjolla Haminan seurakunnan järjestämää ohjelmaa. Otsikolla Katso minuun pienehen paneudutaan lasten hengellisten laulujen ja virsien historiaan.

Runouden rajoilla -festivaalin järjestää Haminan runoyhdistys. Rahoituksen turvasi Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan syksyllä 2021 myöntämä taidepalkinto ja Haminan kaupungin avustus.