Siirry sisältöön

Kolmas Runouden rajoilla -festivaali on saatu onnellisesti päätökseen. Kiitoksia esiintyjille ja yleisölle! Suurkiitos myös järjestelyihin osallistuneille. Festivaalin järjesti Haminan runoyhdistys yhteistyössä Haminan kaupungin ja Haminan seurakunnan kanssa. Rahoittaja oli Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahasto.

Alla muutamia kuvia. Kuvaaja on Tarja Autio lukuun ottamatta kuvaa lauantain seminaarista (kyseessä on kuvakaappaus seminaarin videotallenteelta).

Perjantai 11.9.

Perjantain aloitti Runouden rajoilla open mic, jonka juonsivat Aika Huusko ja Juho Kuusi.

Eero Ojala riemastutti lapsia Äkkivääriä flamingon sääriä -esityksellä, joka perustuu Laura Ruohosen runoihin.

Inari Porkan runojukeboksista sai toivoa runonlausuntaa.

Illan päättivät Maiju Pohjolan esikoisrunoteoksen Lautuma julkkarit. Runoilijaa haastatteli kustantaja Vesa Tompuri.

Lauantai 12.9.

Kuten aina Runouden rajoilla -festivaalilla, lauantaina kokoonnuttiin Poitsilan kartanoon puhumaan runoudesta häpeämättömän syvällisiä. Tänä vuonna seminaarin teemana oli käännösrunous otsikolla ”Runo kääntää maailmaa”. Uutta oli se, että seminaari suoratoistettiin Haminan runoyhdistyksen YouTube-kanavan kautta.

Seminaarissa alustivat Antti Nylén, Alice Martin ja Katriina Ranne. Kommentoijina olivat Mayu Saaritsa, Kristian Blomberg ja Tommi Parkko. Tilaisuuden juonsi tuttuun tapaan Annukka Järvi. Yleisö otti aktiivisesti osaa keskusteluun paitsi salissa myös YouTuben kautta. Kuvassa Alice Martin, Annukka Järvi ja Kristian Blomberg.

Sunnuntai 13.9.

Festivaalin päätti Liisa Seppäsen luento ”R. S. Thomas – Jumalan poissaolon runoilija”. Järjestäjänä oli Haminan seurakunta. Kuvassa R. S. Thomas -suomentajat Jukka Airio ja Liisa Seppänen.

Teologian maisteri, tietokirjailija Liisa Seppänen kertoo tänä iltana kello 18 alkaen walesilaisesta syrjäseutujen papista, patriootista, pasifistista ja luonnonsuojelijasta R. S. Thomasista, jonka runous toi tälle 1996 Nobelin kirjallisuuspalkintoehdokkuuden. Iloksemme nyt on järjestynyt myös mahdollisuus katsoa luento etänä Haminan seurakunnan Facebook-sivujen kautta:
https://www.facebook.com/haminanseurakunta

Alustuksen lomassa kuullaan R. S. Thomasin runoja. Väliajalla on kahvitarjoilu Beirutin maanjäristyksen uhrien hyväksi.

Järjestäjänä on Haminan seurakunta ja paikkana Simeon-sali Marian kirkon vieressä (Pikkuympyräkatu 34).

Runouden rajoilla -ohjelma täydentyy yhä. Sunnuntaina 13.9. teologian maisteri, tietokirjailija Liisa Seppänen kertoo walesilaisesta syrjäseutujen papista, patriootista, pasifistista ja luonnonsuojelijasta R. S. Thomasista, jonka runous toi tälle 1996 Nobelin kirjallisuuspalkintoehdokkuuden.

Alustuksen lomassa kuullaan R. S. Thomasin runoja. Väliajalla kahvitarjoilu Beirutin maanjäristyksen uhrien hyväksi.

Järjestäjänä on Haminan seurakunta ja paikkana Simeon-sali Marian kirkon vieressä (Pikkuympyräkatu 34).