Siirry sisältöön

Järjestyksessään toinen Runouden rajoilla -tapahtuma on saatu päätökseen. Kiitoksia esiintyjille ja yleisölle! Alla muutamia kuvia. Kuvaajina Tarja Autio, Vesa Tompuri ja Varpu Eronen. Kuvaajan nimen saat esiin viemällä kursorin kuvan päälle.

Torstai 12.9.

Haminan kirjastolla järjestetyn avajaistilaisuuden tähtenä loisti legendaarinen Marja-Leena Mikkola. Tapahtuman suojelija, Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen sai Marja-Leenalta omistuskirjoituksen.

Tommi Parkko (vasemmalla) ja Tuukka Sandström haastattelivat Marja-Leena Mikkolaa. Keskustelu käsitteli erityisesti runouden suomentamista. Marja-Leena Mikkola on suomentanut useita 1900-luvun merkittävimpiin lukeutuvia runoilijoita: Sylvia Plathia, Dylan Thomasia, Anna Ahmatovaa, Osip Mandelstamia, Boris Pasternakia ja Marina Tsvetajevaa.

Avajaistilaisuus päättyi Marja-Leena Mikkolan sanoittamiin ja Kaj Chydeniuksen säveltämiin lauluihin. Seija Kiiveri soitti pianoa ja Päivi Hyle lauloi.

Perjantai 13.9.

Perjantaina Haminassa juhlittiin kaupunkifestivaali Valojen yötä, jonka aikana oli mahdollisuus kohdata eläviä runojukebokseja.

Pormestarintalon pihalle rakennetussa upeassa Valopuutarhassa saattoi kohdata runoutta ja ääntä Saila Susiluodon ja Antti Nykyrin teoksesta Oratorio. Äänen, valon ja puutarhan rehevien tuoksujen yhdistyminen loivat vahvan moniaistisen kokemuksen. Teokseen joutui välillä jonottamaan varsin pitkään.

Haminan teatterin Runo & jazz -illassa esiintyivät muun muassa...

...Elsa Tölli...

...Mikko Mankinen...

...Juho Nieminen...

...ja Mikko Innasen Maakuntauudistus.

Lauantai 14.9.

Lauantaina tapahtuma jatkui Jamilahden kansanopistolla järjestetyssä seminaarissa ja illalla Hallinkulman runoklubilla. Paavo Haavikon tuotantoa parhaimmillaan virontava Elo Viiding (vasemmalla) puhui seminaarissa runouden kääntämisestä ja Hannimari Heino kommentoi. Muut alustajat olivat Saila Susiluoto ja Pauli Tapio.

Sunnuntai 15.9.

Sunnuntai oli päätöspäivä. Haminan kaupunginmuseolla Silja Vuorikuru kertoi nuoren Aino Kallaksen Hamina-yhteyksistä. Festivaalin kruunasi sunnuntai-iltana liki täydessä Marian kirkossa esitetty Edgar Lee Mastersin Spoon River antologiaan pohjautuva Tarina hautakivessä, jonka oli koonnut Anne Koivunen.

Anne Koivunen (vasemmalla) ja Maarit Muuri antoivat Haminan Marian kirkossa äänensä edesmenneille. Rooleissa myös Urpo Vesa, Ritva-Liisa Ripatti, Jyrki Koskimies, Jari Lippo ja Ville Vanhala.

Mitä miettii Willard Fluke elämästään kuolemansa jälkeen? Entäpä viuluniekka Jones? Kaduttaako edesmennyttä pelimannia soittamalla kulunut maallinen vaellus?

Spoon River antologia on Edgar Lee Mastersin (1868–1950) vuonna 1915 ilmestynyt maailmanlaajuinen klassikkorunoteos, jonka runot ovat kuvitteellisen Spoon River -kaupungin asukkaiden hautakivien tekstejä, joita vainajat itse esittävät.

Runoelman kuolleet ovat elävämpiä rehellisempiä: kun ei hautakiven alta ole enää syytä valehdella, uskaltaa kertoa omasta elämästään ja muiden elämästä totuuden.

Anne Koivunen (vasemmalla) ja Maarit Muuri antavat Haminan Marian kirkossa äänensä edesmenneille. Rooleissa myös Urpo Vesa, Ritva-Liisa Ripatti, Jyrki Koskimies, Jari Lippo ja Ville Vanhala.

Torstaina 12. päivä syyskuuta Haminassa käynnistyvä Runouden rajoilla -festivaali päättyy Haminan Marian kirkossa kuultavaan ja nähtävään Spoon River antologia -esitykseen.

Reilut kymmenkunta Spoon Riverin vainajaa pääsee ääneen näyttelijöiden ja lausujien tulkitsemina. Esityksessä haudantakaisia runoja rytmitetään musiikilla, josta vastaavat viulisti Neea-Noora Piispa ja sellisti Inka-Liisa Piispa.

Noin tunnin kestävän kuolleiden puheenvuoron on koonnut Virolahden kappeliseurakunnan kappalainen Anne Koivunen, jolla on myös omat roolinsa esityksessä.

Vainajat puhuvat Marian kirkossa sunnuntaina 15. syyskuuta klo 18.00 alkaen.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Kuvat, video ja tämä tiedote: Ville Vanhala

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Anne Koivunen puh: 050 386 5728 email: anne.koivunen@evl.fi

Viime vuonna Haminassa ensimmäistä kertaa järjestettyä Runouden rajoilla -runofestivaalia leimaa tänä vuonna taiteidenvälisyys. Tapahtuman avajaistilaisuus järjestetään Haminan kirjaston Kasper-salissa torstaina 12.9. klo 18. Tänä vuonna 80 vuotta täyttänyt rakastettu kirjailija Marja-Leena Mikkola puhuu otsikolla "Kirjailijan elämää ja kääntäjän synty". Lisäksi kuullaan muutamia hänen sanoittamiaan lauluja.

Perjantaina Valojen yön aikana Haminan kaduilla voi törmätä eläviin runojukebokseihin, joille saa esittää lausuntatoiveita. Pormestarintalon puutarhassa taiteilijaprofessori Saila Susiluodon runous yhdistyy valotaiteeseen, ja Haminan Teatterilla nähdään värikäs joukko esiintyviä runoilijoita.

Lauantaina Jamilahden kansanopistolla järjestettävässä nykyrunouden seminaarissa Saila Susiluoto puhuu taiteidenvälisyydestä ja viime vuonna eurooppalaisen Bridges of Struga -palkinnon voittanut Pauli Tapio pohtii runon rytmiä. Ulkomaisena vieraana on Viron tunnetuimpiin runoilijoihin lukeutuva Elo Viiding, joka käsittelee runouden kääntämisen ongelmia. Viime vuonna yleisö osallistui innokkaasti keskusteluun, joten odotettavissa on vilkasta vuorovaikutusta ja kommentointia. Seminaarin yhteydessä on myynnissä runoteoksia. Illalla kokoonnutaan Hallinkulmaan lavarunoustapahtumaan klo 19 alkaen.

Sunnuntain jumalanpalveluksessa lauletaan Krohnin kulttuurisuvun jäsenten sanoittamia virsiä. Nuoren Aino Krohnin yhteydet Haminaan ovat Silja Vuorikurun aiheena klo 13 Kaupunginmuseon vintillä alkavassa matineassa. Nuoresta runoilijattarestahan kehkeytyi kansainvälisestikin tunnettu kirjailija Aino Kallas, ja hän kohtasi puolisonsa, virolaisdiplomaatti Oskar Kallaksen, Kuorsalon suvessa. Lisäksi mezzosopraano Helena Berg ja pianotaiteilija Johanna Hasu esittävät Tauno Pylkkäsen säveltämän laulusarjan Aino Kallaksen runoihin.

Runouden rajoilla -tapahtuman päättää Anne Koivusen Spoon River antologian pohjalta koostama "Tarina hautakivessä" -esitys Marian kirkossa klo 18.00–18.45.